Business Insider- lehti uutisoi taannoin miten it- jätti Intel aikoo investoida satoja tuhansia dollareita vasta 13- vuotiaan amerikkalaisnuorukaisen startup- yritykseen. Ei tarvitse olla kauppakorkeasta valmistunut "businessnero", kun tajuaa että tämä ei olisi ikinä mahdollista Suomessa. Olisihan se kauheinta mahdollista eriarvoistumista jos joku tekisi tuossa iässä omalla innovaatiollaan rahaa. Siinä rytäkässähän olisi saattanut jäädä kauppakorkeakoulut käymättä, ja monta "tärkeää" peruskoulussa ulkoa opeteltavaa vuosilukua oppimatta. Olisihan tämä innovaatio myös tuottanut verotulojen muodossa rahaa yhteiskuntamme heikompiosaisille. Sehän se vasta kamalaa olisi. Eli ei kun mars mars takaisin pulpettiin haaveilemasta.
Jokin aika sitten Facebookissa taas jaettiin runsaasti kirjoitusta jossa puolustettiin "koodarilapsen" oikeutta toteuttaa itseään. Kyseisen tekstin kirjoittaja ihmetteli miksi koodaamisesta kiinnostunut teini nähdään automaattisesti ongelmatapauksena ja sosiaalisena erakkona, sen sijaan että tuettaisiin hänen intohimoaan ja pyrkimyksiään luoda jotain uutta. Tässä tullaankin olennaisen kysymyksen äärelle, kuka lopulta määrittelee sen mikä on normaalia ja mikä ei? Joukkuelajien harrastaminen nähdään automaattisesti sosiaalisia taitoja opettavana. Koodaaminen sen sijaan nähdään yksilölle lähestulkoon haitallisena eikä sen ilmeisesti katsota tuovan yhteiskunnalle mitään lisäarvoa. Supercellin "pojat" saattaisivat tosin olla aiheesta hiukan toista mieltä. Ei mutta hetkinen. Anteeksi. Sitähän ei opeteta peruskoulussa, eikä lukiossakaan, joten siinä täytyy olla jotain väärää. Ilkka Paananen, vika on siis sinussa. Väärin menestytty. Ja vaikka siitä omasta "koodarilapsesta" ei tulisikaan uutta Steve Jobsia tai Ilkka Paanasta, niin hän ainakin takuulla elää onnellisemman elämän toteuttaessaan omaa intohimoaan, sen sijaan että eläisi järjestelmän toiveiden mukaan. Näyttää kuitenkin siltä, että maamme hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn turvaamiseksi on kuitenkin tärkeämpää istua opettelemassa ulkoa Suomen järviä tai kerätä metsästä keskellä kesää kasveja todellisuudesta vieraantuneen biologian opettajan väittäessä sitä hyödylliseksi.
Ulkoa opetteleminen ei millään muotoa edusta älykkyyttä. Kysykää vaikka kasvatustieteen professori Kari Uusikylältä. Siitä huolimatta ulkoa oppiminen on edelleen maamme peruskoulujärjestelmän keskeisin arvo. Ja jos joku tässä vaiheessa haluaa puolustaa järjestelmää vetoamalla Pisa- tutkimuksiin, niin kehoitan työntämään pään syvälle perseeseen. Suomi on menestynyt Pisa- tutkimuksissa tasan kahdesta syystä. Kyseiset tutkimukset mittaavat juuri sitä mitä meillä kouluissa opetetaan: Ulkoa opetetun tiedon oksentamista paperille. Toinen syy on taas poliittisesti epäkorrekti. Meillä on nimittäin maahanmuuttajia vähemmän kuin monissa muissa maissa. De factohan on, että oppiminen hidastuu aina mikäli opetuskieli ei ole oma äidinkieli.
Nykyinen koulujärjestelmämme on muinaisjäänne teollisen vallankumouksen ajoilta jolloin kaivattiin yksinkertaisia ihmisiä liukuhihnojen ääreen tekemään yksinkertaisia asioita. 2010- luvun maailma vaatii kovin erilaista osaamista. Silti koulujärjestelmä nojaa edelleen samoihin perusarvoihin kuin silloin. Tovottavasti kukaan ei vakavissaan väitä mantran "koulussa opiskellaan elämää ei koulua varten" pitävän tällä hetkellä paikkansa. Näinhän sen pitäisi olla, mutta jos väite pitäisi paikkansa niin miksi koulumme ovat sitten täynnä huonosti motivoituneita oppilaita? Miksi talous sakkaa ja uusia ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi ei synny? Entä missä ovat uudet innovaatiot jotka nostavat talouden uuteen kasvuun? Miksi yliopistomme eivät ole maailman huippua ja tuota merkittäviä tieteellisiä julkaisuja? Jos järjestelmämme olisi oikeasti hyvä niin edellä mainittuja ongelmia ei olisi. Tasoryhmiin siirtyminen peruskouluissa olisi jo pelkästään yksi merkittävä askel eteenpäin koko järjestelmämme korjaamisessa. Se hyödyttäisi sekä lahjakkaita ja motivoituneita, että myös niitä joilla on oppimisvaikeuksia. Sehän ei kuitenkaan olisi tasa-arvoinen järjestelmä. Ja taas joku suuttuisi.
Intialainen kasvatustutkija Sugata Mitra teki vuonna 1999 kokeen josta Suomen koulujärjestelmästä vastaavat tahot eivät todennäköisesti ole kuulleetkaan. Intialaisessa slummissa asuvat lapset oppivat käyttämään Mitran sinne viemää tietokonetta kahdessa viikossa ilman valvontaa, ohjeita, opetusta ja sääntöjä. Ainoastaan opiskelemalla sen käyttöä itsenäisesti. Mitran koe sai alkunsa tuiki tavallisesta havainnosta. Lapsi oppii luonnostaan parhaiten kokeilemalla asioita itse.
Miksi me emme voi kasvattaa lapsia ja nuoria kokeilemaan asioita itsenäisesti ja soveltamaan hankittua tietoa käytäntöön? Haastamaan auktoriteetteja? Väittelemään ja esiintymään? Kysymään ja kyseenalaistamaan? Toimimaan yhteistyössä muiden kanssa? Listaa voisi jatka loputtomiin. Valitettavasti asiat kuitenkin muuttuvat hitaasti. Jos ollenkaan. Sillä tärkeintä tuntuu olevan säilyttää kaikessa konsensus. Meille suomalaisille niin rakas sana. Mitään ei saa kyseenalaistaa, ettei vaan joku jossain pahoita mieltään. Tarjoaahan kaikkivoipa hyvinvointivaltiomme meille ennalta päätetyn tien kehdosta peruskoulun ja "8-16 työn" kautta hautaan. Muistat vaan pitää turpasi kiinni ja uskot mitä opettajat koulussa, ja poliitikot Arkadianmäellä sanovat. Teet niin kuin on järjestelmän kannalta paras. Menet sen kivan naapurintytön tai pojan kanssa naimisiin vaikkei se olisikaan elämäsi rakkaus, hankit pari lasta ja farmari Volvon. Maksat tunnollisesti verosi. Ja sitten viimeistään kolmikymppisenä huokaat syvään ja mietit mikä tässä meni pieleen.
