Puhuttaessa Yhdysvaltain entisestä presidentistä Ronald Reaganista, nousee aika ajoin esille käsite nimeltä "Reagan- ilmiö". Tällä viitataan karismaattisena pidetyn Reaganin kykyyn kääntää vakuuttavalla esiintymisellään edukseen häneen kohdistuneet kiusallisetkin asiat. Suomessa vastaavasta suosiosta tuntuu tällä hetkellä nauttivan Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä. Mitä tahansa mies horisee, Suomen kansa uskoo ja luottaa. Kuin aikoinaan Kekkoseen.
Sipilän ympärille syntynyt ilmiö on sikäli erikoinen, että miestä on vaikea hyvällä tahdollakaan pitää millään tavalla karismaattisena. Päinvastoin. Suomalaisiin ilmeisesti vetoaa kuitenkin kuivan harmaa insinööri, jonka kanssa keskustelu on yhtä mielenkiintoista kuin katselisi maalin kuivumista seinään. Mies ei ainakaan näkyvästi yritä olla muita parempi. Ja se ilmeisesti on tärkeintä. Harmaus henkii ihmisten mielissä kuitenkin luotettevuutta peittäen alleen puheiden onttouden ja substanssiosaamisen puutteen. Sipilän takana työskentelevä brändityöryhmä onkin tehnyt loistavaa työtä rakentaessaan tästä harmaavarpusesta suomalaisten silmissä uskottavan pääministerikandidaatin.
Sipilän kipparoima Keskusta näyttää lähtevän tuleviin vaaleihin kärkiteemoinaan paluu suomettumisen aikaan ja valtiovetoiseen kasvuun. Ja oikeastaan, ne ovat melkein yksi ja sama asia. Molemmat keinot ovat kuitenkin ajat sitten huonoksi todettuja, ja varsinkin usko valtiovetoiseen kasvuun täysin vailla taloustieteellistä pohjaa. Tästä huolimatta Sipilä haluaa perustaa 3-5 miljardin suuruisen valtiovetoisen kasvurahaston, joka tekee käytännössä veronmaksajista riskisijoittajia. Keskustan ja Sipilän mallissa valtio sijoittaisi varovaisesetikin ajatellen useita satoja miljoonia per vuosi suomalaisyrityksiin jotka eivät pärjää markkinaehtoisesti. Sillä jos pärjäisivät, nämä yritykset saisivat rahoituksensa normaalisti finanssisektorilta.
Kysymys kuuluukin miksi veronmaksajien pitäisi tukea omasta palkkapussistaan huonosti menestyviä suomalaisyrityksiä? Ainuttakaan järkevää syytä tähän on vaikea keksiä. Myös viimeaikainen kotimainen tutkimus (Etla 2013, TEM 2013, Libera 2014) osoittaa, ettei valtio ole muita toimijoita parempi valitsemaan mihin kohteisiin kannattaa sijoittaa. Suomen pääomasijoitusmarkkinoiden vuosittaisen sijoitusvolyymin ollessa noin 500 miljoonaa euroa, vääristäisi Sipilän kasvurahasto markkinoita oleellisesti. Itseasiassa kyseinen rahasto olisi iso askel kohti aitoa sosialismia. Sitäkö todella halutaan? Koko valtiokapitalismin irvikuva on tällä hetkellä Viking Line, joka nauttii yrityksistä eniten valtion myöntämiä yritystukia. Ilman tukia olisi kyseisessä yrityksessä laitettu lappu luukulle jo ajat sitten. Sipilä ilmeisesti haluaa kuitenkin jatkossa entisestään lisätä tukea suomalaisten Viroon suuntautuvalle viinarallille.
Kun rahoitusmarkkinat Suomessa vapautettiin ulkomaiselle pääomalle vuonna 1986, alkoi maamme siirtyä hiljalleen kohti aitoa markkinataloutta. Nykyään lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin pääomamarkkinat ovat globaalimpia kuin koskaan. Yksikään yritys joka pystyy uskottavasti osoittamaan liiketoimintansa kannattavuuden ei tarvitse tuekseen valtiovetoista kasvurahastoa. Rahoituksen saaminen ei siis ole ongelma, toisin kuin Sipilä väittää. "Vaalienvälissä" tv- tentissä Sipilä kuitenkin vetosi "gappeihin" joihin markkinaehtoiset rahoitusmekanismit eivät yllä. Tällä hän pyrki perustelemaan kasvurahaston tärkeyttä. Tarkemmin hän ei kuitenkaan kantaansa selittänyt, puhumattakaan että olisi esittänyt tutkimustuloksia väitteidensä tueksi. Eikä haastattelija myöskään osannut tai uskaltanut vaatia perusteluja Sipilän näkemykselle. "Suomen Reagan" pääsi taas kuin koira veräjästä.
Toivoa silti ehkä vielä on. Keskustanuorten puheenjohtaja Teppo Säkkinen näyttää emopuolueen puheenjohtajaa paremmin ymmärtävän markkinatalouden realiteetteja. Uusi Suomi verkkolehden blogissaan elokuussa 2011 Säkkinen kirjoittaa mm. seuraavaa: "Valtiovetoinen kasvu oli mahdollista, sillä elettiin varsin suljetussa sääntelytaloudessa." Lainaus liittyy Säkkisen tekstiin, jossa hän analysoi Suomen sodanjälkeisen kasvun syitä. Muita syitä kasvulle hän löytää myös mm. idänkaupan kehittymisestä. Olennainen ero nykypäivään on kuitenkin se, että Suomi on nykyään aidosti osa globaalia maailmaa eikä eristäytynyt reunavaltio niin kuin muutama vuosikymmen sitten. Muitakin kauppakumppaneita on siis tarjolla kuin Venäjä. Säkkinen voisikin käydä kertomassa Sipilälle talouden realiteeteista.
Keskustan strategia Suomen uudelle nousulle näyttää olevan sekä taloudellinen että henkinen suomettuminen. Tämän strategian huipennuksena saatamme ensi kevään vaalien jälkeen nähdä hallituksessa Sipilän lisäksi vanhat tutut politrukit Mauri Pekkarisen, Paavo Väyrysen ja Kremlin "käsikassaraksi" haukutun Paula Lehtomäen. Ainakin jos gallupeja on uskominen, tämä skenaario on varsin todennäköinen. Mielenkiinnolla voimme jäädä odottelemaan miten Paavo Väyrynen kertoo bilateraalikaupan mahdollisuuksista Venäjä suhteiden parantamiseksi ja taloustilanteen korjaamiseksi muun "kolmikon" nyökytellessä tyytyväisenä vieressä. On mahdoton nähdä Suomen nousevan suosta "kepun" konsteilla ja valtion laajalla interventiolla markkinoille. Valtion tulisi keskittyä huolehtimaan yhteiskuntamme heikompiosaisista, valvoa sopimusoikeuden toteutumista, purkaa turhaa sääntelyä ja luoda yrityksille edellytyksiä toimia kilpailukykyisesti. Valtio ei sen sijaan voi luoda kasvua. Kasvun luovat yritykset ja ihmiset niiden takana.
Yhdysvaltain entisen presidentin John F. Kennedyn kuuluisassa virkaanastujaispuheessaan vuonna 1961 jokaiselle maan kansalaiselle osoitettu haaste: "Älä kysy mitä maasi voi tehdä puolestasi, vaan kysy mitä sinä voit tehdä maasi puolesta" olisi Suomessakin oikea lähtökohta uuden nousun rakentamiselle valtiokapitalismin sijaan.
